Tänään oli aamulla sopivan viileää, joten päätin käydä orapihlaja-aidan kimppuun. Koska olimme lomalla kaksi viikkoa juhannuksesta, jäi leikkaaminen tänne heinäkuun puolelle.
Aikanaan, kun pistimme verkkoa aidan juureen Uniaa varten, jätimme molempiin päihin pitkät tolpat aidan korkeuden merkiksi. Vedin siis nyt niiden väliin narun ohjuriksi ja viritin sähköisen pensassahan käyttökuntoon. Ensin piti hakea johtokela ja jatkojohto. Laitteen johto on niin lyhyt, että pelkkä kela ei riitä koska muuten se roikkuisi ilmassa. Leikkaaminen sujui joutuisasti ja siistin samalla saksilla angervoaidasta korkeat huiskat pois.
Käydessäni Prisman puutarhapuolella jäi ostoskoriin Pasuunankukka. Olen sellaisia ihaillut etelän reissuilla enkä voinut ohittaa mahdollisuutta hankkia sitä omalle pihalle. Nyt kun emme enää lähde pitemmäksi ajaksi kotoa pois ehdin perehtyä sen hoitoon ja täällä Minkkitiellä meillä on kellari ja viileä varasto, jossa voin talvettaa sen. Saa nähdä tuliko siitä ilonaihetta useammalle vuodelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti